Matka Sveitsiin osa 1
Sijainti: Grimoir Stable
Siitä oli aikaa, kun tämä kaksikko oli viimeksi tavannut kasvotusten. Kun Skallan leveä hymy odotti lentokentän ulkopuolella, ei Kuuralla ollut vaikeuksia vastata siihen. Tällä kertaa pinkihtävän violetit hiukset omaava Skalla Grimoir oli muuttanut Sveitsiin toteuttamaan omaa unelmaansa siinä, missä Kuura oli vasta alkanut uskaltaa elää omaansa Norjassa. Kuura halasi Skallaa lämpimästi ja he etsiytyivät Skallan autolle. Juttuahan riitti ja päivitettävää oli paljon. Kuura kertoili elämästään uudessa kotipaikassaan Talvikaviossa ja vastavuoroisesti Skalla omista seikkailuistaan sekä hevoshankinnoistaan. Kuuraa nauratti, kuinka isosti Grimoir Stablen kaviomäärä oli lisääntynyt viime aikoina. Samalla oli hurjaa, kuinka häntä itseäänkin oli alkanut kiinnostaa samat aikeet. Omat tilukset toivat kummia ajatuksia.
Kuura ja Skalla olivat hevostelunsa alkuaikoina tutustuneet kisakentillä. Kuura oli ollut se ujompi, tasaisen keskiverto suorittaja, jolle paineet tulivat vahvasti ympäristöstä ja onnistumisen halusta. Skalla taas se rämäpäinen tulisielu, jolle voittaminen oli ollut ykköstavoite. Vaikka alkutaival ei ollut otollinen syvälle ystävyydelle, jäivät he silti jollain tapaa samojen piirien keskelle ja kohtasivat monen vuoden hiljaiselon jälkeen uudestaan Skallan palatessa vihdoin hevosten pariin. Kuura oli juuri viimeistellyt hevosalan opintojaan, kun yhteisten puolituttujen kautta hän päätyi juttelemaan Skallalle. Jostain kumman syystä tällä kertaa tuttavuus muuttui ystävyydeksi, joka nyt oli saattanut Kuuran Sveitsin vuoristoon.
Skalla kaarsi tallin pihaan ja Kuuran oli pakko huokaista yllätyksestä ja ihmetyksestä ääneen.
“Olen nähnyt kuvia, mutta ei niistä mikään vedä tälle vertoja”, hän naurahti ällistykseltään ja astui autosta ulos. Tallipiha oli kaikkea muuta kuin kuvista oli voinut ymmärtää.
“Eipä sitä itsekään olisi uskonut, kun täällä aikanaan kävi ensimmäisen kerran”, Skalla naurahti ja ohjasi Kuuran matkatavaroineen päärakennukseen. Skalla kertoi mihin Kuura voisi asettua ja meni keittämään heille kahvit. Kuura purki matkalaukustaan tallille sopivammat vaatteet, mutta pyysi saada varmuuden vuoksi lainaan tallin omat kengät. Olisi aika ikävää tuoda joku norjalainen tallipöpö vierailulle tai vastavuoroisesti viedä kotiin jotain sveitsiläistä. Kuura letitti pitkät vaaleat hiuksensa samalla, kun hän saapui keittiöön. Skalla nyökkäsi lyhyesti moikat.
“Kaikkea saa ottaa, itsepalvelu pelaa ja sitä rataa. Tuttu juttu”, hän naurahti.
“Joo”, Kuura hymyili. Vaikkeivät he usein nähneetkään kasvokkain ja tämä oli Kuuran ensimmäinen kerta Sveitsissä, jotkin asiat eivät muuttuneet.
“Sama kuppi?” Kuura varmisti.
“Joo.” Kuura otti tutun kupin tiskipöydän reunalta, valitsi itselleen oman kupin ja kaatoi keittyneen kahvin kuppeihin.
“Maitoa?”
“Tilkka”, Skalla ojensi kädet ottaakseen kupin vastaan.
***
Ajanvietto ratsastamalla ei varmaan ole mikään yllätys, kun hevosihmisistä on kyse. Skalla ja Kuura olivat jo ennakkoon pallotelleet ajatusta ratsastustuntivaihtareista. Kuura ei ollut aikoihin ratsastanut esteitä tosissaan, ja Skalla kaipasi yleisesti uutta näkemystä omaan ratsastukseensa ulkopuolisen silmin. Kuuran ratsastuksenohjaajan opinnot ja kerätty kokemus ruotsissa olisivat varmasti hyvät huomaamaan jotain, mitä päivittäin yhdessä työtä tekevillä saattoi jäädä huomaamatta.
Skalla taikoi Kuuralle hevosistaan Daeithoe Ruen. Daia vaikutti Kuurasta heti miellyttävälle. Vaikka tamma ei ollut Kuuran tuttuakin tutumpaa Tarantellaa paljoakaan korkeampi, vaivaiset 7cm, vaikutti tamma silti Kuuran silmiin kookkaalta. Kisakunnossa oleva hevonen huokui hyvin erilaista voimaa, kuin pullaratsuksikin kutsuttu suomenhevonen. Tamma oli Tarantellaa kapeampirunkoinen eläin. Hoitaessaan hevosta ratsastuskuntoon, Kuuran oli pakko myöntää, että häntä jännitti. Ei varsinaisesti ratsastaminen, vaan esteet, vieras ympäristö, uusi hevonen ja kaikki se outo ja uusi ympäristössä.
He olivat Skallan kanssa sopineet n. 80cm esteiden ratatreenistä. Kisahevosena Daian taso oli lähes metrin korkeammissa esteissä, mutta ihan purkaakseen Kuuran pahinta jännityksen terää ruostuneista taidoista, he ajattelivat aloittaa maltillisesti. Kuura oli kisannut ystävyyden alkuvaiheessa metrisiä, mutta opinnot olivat pitäneet hänet enemmän maantasalla kuin ratsailla, kun esteistä oli kyse. Hän hallitsi mielestään hyvin perusasiat, mutta ihan näin kisavetoisia ratsuja hänenkään alla ei ollut juurikaan ollut. Hoitaminen oli tutumpaa sekä valmentaminen. Kuura koki olevansa hyvä näkemään muiden virheitä ja neuvomaan niiden korjaamisessa. Harvoin sai itse hypätä satulaan ja olla arvostelun kohteena.
Varustaessaan säyseää tammaa Kuura huomasi ihastuvansa Daian perusolemukseen valtavasti. Koko hoitamisen ajan he rupattelivat Skallan kanssa niitä näitä, eikä Daiaa tuntunut haittaavan yhtään mikään. Tamma selvästi omasi pientä pilkettä silmäkulmassa, kun sen kavioita nosti. Kuuraa lähinnä huvitti.
“Eihän tämä ole edes kymmentä senttiä korkeampi, mutta silti tuntuu, että on kaukana maasta”, Kuura hämmästeli päästyään vihdoin satulaan. Uusi ratsu ja korkeus tuntuivat huimaavalta. He olivat ulkokentällä ja Skalla viritteli äänijärjestelmää päälle. “Yksi, kaksi, yksi, kaksi”, kuului Kuuran korvaan. Kuura näytti peukkua ja siirtyi Daian kanssa lämmittelemään. Hänen kehollaan oli aluksi vaikeuksia tottua kapean ratsun rytmiin ja askeleeseen, mutta pian keinunta alkoi tuntua luonnolliselta.
He suorittivat alkulämmittelyt molempiin suuntiin tehden ympyröitä ja erilaisia askellajien vaihdoksia. Skalla rakensi heille jo kentällä olleista esteistä matalampia versioita. Kuuraa nauratti, kuinka hörölle Daia selvästi tuli näkemästään ja se oli mielissään, ettei pelkkää sileää tultu tekemään. Samalla Skalla kertoi Kuuralle suunnittelemansa radan. Hän luetteli lyhyesti Daian askeleiden määrän esteiden välillä joihin Kuuran tulisi pyrkiä ja reitit, joilla lähestyä. Kuura osoitteli reitin läpi muutamaan otteeseen ja hänestä tuntui, että se alkoi jäädä mieleen. Hän käveli sen kertaalleen myös läpi esteiden vierestä.
Vihdoin koitti hetki, kun Kuura sai aloittaa esteet. Hän veti syvään henkeä ja valmistautui. Jännitys kipristeli varpaissa saakka, vaikka homman juju olikin tuttu. Kuura ei vain hetkeen ollut harrastanut lajia ja kotona oli semmoinen pullaponi loikkaaja, ettei sitä voinut edes vertailla kisahevoseen. Daia asettui avuille todella hyvin ja he aloittivat yksittäisistä pystyesteistä koostuvan radan. Skalla kertoi ohjeita korvanappiin ja Kuura pyrki parhaansa mukaan tukemaan allaan olevaa tammaa. Skalla oli maininnut hevosen saattavan reagoida epävarmuuteen kieltämisellä ja tämä mielessä Kuura tahtoi olla selkeä halustaan. He onnistuivat saamaan erinomaisen lähestymisen keskelle estettä ja Kuura valmistautui auttamaan tamman niiden yli. Tamma loikkasi varmuudella.
Daia oli kuitenkin täysin eri mieltä suoritettavan esteen korkeudesta. Kuura oli valmistautunut konkreettisesti heidän edessään odottavan esteen ylitykseen, Daia taas selvästi kuvitteli esteen tuplat korkeammaksi, lähes 160cm tasoiseksi. Tamma nappasi ilmaa ja korkeutta hyppyyn hurjasti tavoiteltua enemmän ja Kuura ehätti juuri ja juuri tahtiin mukaan.
“Huaa!” Kuura ehätti parahtamaan ja hän menetti täysin ymmärryksensä maan ja taivaan väliseen asentoon. Kuuran onneksi keho osasi homman ja kaksikko laskeutui onnistuneesti esteen jälkeen. Skallan nauru raikui Kuuran kuulokkeessa, kun hän ohjasi tamman laukkaympyrälle selvitäkseen säikähdyksestään. Ei toivoakaan, että hän olisi kyennyt tuosta loikasta jatkamaan rataa!
“Se oli hurjaa”, Kuurakin alkoi vihdoin nauraa ja palkkasi laukkaavaa tammaa nopealla taputuksella. ”Selkeesti ihan eri mieltä siitä, mitä tultiin tekemään.”
“Hyvinhän sinäkin siellä pysyit”, Skalla nauroi. “Ei mitään heikkoa!”
“Eikä se ehkä ihan niin kamalaa ollutkaan”, Kuura myönsi hymyillen. He hidastivat raviin ja Kuura pälyili esteitä epäröiden.
“Mitäs sanot, jos nostetaan estettä vähän tamman arvolle sopivammiksi ja kokeillaankin sillä?” Skalla tuumasi katsellessaan Kuuran pohdintaa. Ehdotus sai Kuuran vatsan kipristämään, mutta hän nyökkäsi innosta posket hehkuen.
“Joo!”
Vastaa